Sijaiskotitoiminta


Sijaiskodin tehtävä on tarjota väliaikainen koti kodittomalle kissalle siihen saakka, kunnes pysyvä koti löytyy. Kissan sijaiskodissa viettämää aikaa ei voi etukäteen tietää ja aika voi vaihdella paljon, mutta keskimäärin on hyvä varautua ainakin muutaman kuukauden vierailijoihin.

Sijaiskodille ei koidu kuluja sijaiskotina toimimisesta. Sijaiskoti saa yhdistykseltä lainaan kissanhiekkalaatikon, ruokakupit, kuljetuskopan ja muut tarvittavat välineet. Ruokimme kissat ensisijaisesti lahjoituksella saadulla ruualla. Hiekkaa ja ruokaa sijaiskoti voi tarpeen mukaan ostaa itsekin. Tällöin kohtuuhintaisista ostoista saa korvauksen kuitteja vastaan. Yhdistys korvaa myös kissan eläinlääkärikulut.

Sijaiskodiksi sopii täysi-ikäinen ja vastuuntuntoinen henkilö, jolla on halua auttaa löytökissoja. Perheen omat lemmikit eivät ole este sijaiskotina toimimiselle, kunhan sijaiskoti huolehtii omien kissojen rokotukset ja madotukset ajantasalle, ja perheen kissat ovat steriloituja/kastroituja. Perheen muiden lemmikkien tulee tulla toimeen kissojen kanssa.

Sijaiskodiksi sopii niin yksin asuva kuin lapsiperhe, mutta erityisesti rauhallisille ja eläimettömille sijaiskodeille on tarvetta. Jokaiselle kissalle pyritään löytämään mahdollisimman sopiva sijaiskoti.

Ruska jäi sijaiskodin omaksi kissaksi
Ruska jäi sijaiskodin omaksi kissaksi

Sijaiskodilta vaaditaan ymmärrystä löytökissan sopeutumisessa sisätiloihin. Löytökissa voi olla hyvin stressaantunut paikan vaihdoksista, kaivata ulkoilmaan, olla steriloimaton/kastroimaton tai sillä voi olla sairauksia tai kipuja, jotka aiheuttavat esimerkiksi öistä maukumista tai sisäsiisteysongelmia. Näiden ongelmien kanssa ei kuitenkaan tarvitse olla yksin, vaan yhdistyksen ihmiset sekä toiset sijaiskodit neuvovat ja auttavat mielellään.

Sijaiskotina toimiminen on palkitsevaa ja koskettavaa käytännön työtä kissojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Sijaiskoteja on tällä hetkellä noin 15, joista suurin osa on Kajaanissa. Jos olet kiinnostunut toimimaan sijaiskotina, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen kissanystavat@gmail.com.

Kerro itsestäsi ainakin seuraavat asiat: Nimi, ikä, osoite, puhelinnumero, elämäntilanteesi, asumismuotosi, perheesi, lemmikit ja niiden suhtautuminen kissoihin, mahdollinen kissanhoitokokemuksesi sekä miksi tahdot toimia sijaiskotina.

Sijaiskodissa on hyvä varautua myös pieniin asukkaisiin.
Sijaiskodissa on hyvä varautua myös pieniin asukkaisiin.

Sijaiskotien kertomaa

"Mielestäni sijaiskotina toimiminen on ollut kivaa. Yhdistykseltä saa tarvittavan avun ja neuvot mikäli ongelmia ilmenee. Parasta tässä on kyllä ehdottomasti se, kun sijaiskodissa ollut kissa saa ikioman hyvän kodin ja kissaa kaipaava perhe oman kissan."

Oona

"Olen tykännyt tosi paljon olla sijaiskotina. On saanut nähdä paljon kissoja ja on aina yhtä jännittävää päästä tutustumaan uusiin kissoihin, millaisia persoonia niistä paljastuu. Parasta on, kun saa olla käytännön apuna ja auttaa kissoja kohti uutta elämää. On ollut ihanaa esimerkiksi seurata laihan ja takkuisen kissan toipumista tai seurata pentujen kehitystä. Ja on erittäin palkitsevaa, kun kissa lopulta löytää sille sopivan loppuelämän kodin."

Jonna