Historia
Kainuun Kissanystävät sai alkunsa vuonna 1991, kun Tellervo Hellström oli vielä jäsenenä Kainuun eläinsuojeluyhdistyksessä. Hän huomasi, kuinka paljon hylätyt kissat teettivät työtä ja päätti perustaa yhdistyksen, joka huolehtisi pelkästään kodittomista kissoista.
Toiminta sai nopeasti tuulta siipiensä alle ja Tellervon nimi kävi tutuksi sekä kajaanilaisille että lähikuntien asukkaille. Tellervo teki palkatonta työtään, majoitti kerrostaloasuntoonsa kissan toisensa jälkeen, leikkuutti niitä ja etsi niille uudet kodit. Puhelin soi lähes tauotta, kun joku etsi kadonnutta kissaansa, toinen halusi tarjota kodin kissalle, kolmas kaipasi neuvoja pentukissan hoitoon. Tellervosta ja Kainuun Kissanystävistä tuli kaivattu tukikohta ja neuvonantaja kissoille ja kissaihmisille.
Työtä alkoi olla liikaa yhdelle naisihmiselle ja lisää vapaaehtoistyöntekijöitä tarvittiin. Tellervo sai apuvoimia ja sijaiskoteja lisää kissoille. Hymyssäsuin Tellervo muistelee, kuinka maine kantoi ja usein ovella seisoi pikkutyttö kissa käsivarsillaan ja kertoi, että tällä ei ole varmaan kotia, kun se oli ihan yksin kadulla.
Toimittuaan puheenjohtajana 14 vuotta, Tellervo luopui siitä tehtävästä vuonna 2005. Hänen kotinsa toimi vielä sijaiskotina löytökissoille muutaman vuoden. Tellervo Hellström valittiin yleisöäänestyksellä Nuorkauppakamarin yhdeksi viidestä-kymmenestä kaikkien aikojen aktiivisimmasta kainuulaisista vuonna 2016.
Vuonna 2006 Kainuun Kissanystävistä tuli rekisteröity yhdistys.
Tellervo Hellströmin kirjoittama runo hyvin rakkaalle oman kissansa pennulle, joka jäi auton alle:
Hyvästi Nappi, ikuisesti.