Kissan kivun monet kasvot


KISSAN MUUTTUNUT KÄYTÖS KERTOO KIVUSTA

Kissa ei näytä kipuaan kovin helposti ja joskus sitä voi olla vaikea tunnistaa. Siksi onkin hyvä oppia tunnistamaan, jos oman kissan käytös muuttuu. Jos jokin tilanne aiheuttaa kissalle kipua, oppii kissa välttelemään tilanteita, missä kipua syntyy. Pitkäaikainen kipu voi aiheuttaa mm. stressiä, ahdistusta ja häiriökäytöstä.

KISSAN KIVUN OIREET

  • kissa vetäytyy ja piiloutuu omiin oloihinsa
  • käytös muuttuu aggressiiviseksi
  • kissa lopettaa itsensä pesemisen
  • kissa sähisee tai puree suojellakseen kipeää aluetta
  • kissa pysyy paikallaan pitkiä aikoja
  • korvat kääntyvät ulos ja kauas toisistaan
  • kissa siristelee silmiään
  • viikset osoittavat leveästi eteenpäin
  • kissa hengittää normaalia tiheämmin
  • kissa naukuu valittaen

Kipu voi ilmetä myös juoma- ja ruokahaluttomuutena, jonka seurauksena kissa laihtuu ja kuivuu.

Liikkuuko kissa samalla tavalla kuin ennen? Mm. nivelrikko aiheuttaa kipuja nivelissä, jonka vuoksi kissa ei esim. hypi enää samalla tavalla kuin aikaisemmin. Kissa voi alkaa myös pysähdellä kesken kävelyn, jos sillä on kipuja.

Usein kissa nuolee kohtaa, joka aiheuttaa sille kipua, esim. virtsatieinfektiossa virtsaputken suuta ja nivelrikossa kipeää raajaa.

YLEISIMMÄT KIVUN AIHEUTTAJAT

  • luunmurtumat
  • sijoiltaan menneet nivelet
  • repeämät/venähdykset pehmytkudoksissa
  • (mm. nivelsiteet ja lihakset)
  • selkäongelmat
  • korva-, iho- ja virtsatietulehdukset
  • suolisto-ongelmat, kuten tulehdukset
  • ja vierasesineet
  • jotkin kasvaimet voivat aiheuttaa kipua
  • toimenpiteen jälkeinen kipu, esim. leikkauksen jälkeen

NIVELRIKKO

Nivelrikko on yleinen kivun aiheuttaja iäkkäämmillä kissoilla. Nivelissä luiden päitä suojaava nivelrusto vaurioituu ja aiheuttaa kipua. Nivelrikko ei ole parannettavissa, mutta hoidoilla voidaan lieventää kipua.

Nivelrikko voi oireilla seuraavasti:

  • hyppiminen on vähentynyt
  • kissa pesee itseään vähemmän
  • hiekkalaatikolla käyminen on vaikeampaa

HAMMASONGELMAT

Tutkimusten mukaan yli 80% yli 3-vuotiaista kissoista kärsii jonkinlaisesta suu- tai hammas- sairaudesta.Mm. päivittäinen hampaiden harjaaminen voi ehkäistä tiettyjen sairauksien syntymistä.

Hampaiden pinnalle kertynyt plakki muuttuu ajan kanssa hammaskiveksi. Hammaskiveä voi muodostua myös ikenen alle aiheuttaen täten ientulehdusta. Ientulehduksen oireita ovat mm. ikenen turvotus ja punoitus, pahanhajuinen hengitys ja kuolaaminen.

Hoitamaton ientulehdus aiheuttaa parodiittia, joka on hampaan kiinnityskudoksen sairaus. Ikenet vetäytyvät, voivat märkiä ja hampaat voivat heilua tai irrota kokonaan.

Hammassyöpymäsairaus on kissoilla yleinen sairaus, jossa hampaan rakenne alkaa tuhoutua tuntemattomasta syystä. Syöpynyt alue on kipeä ja punoittaa ja vuotaa helposti verta.

Hammassairauksien yleisimmät oireet:

  • punaiset ikenet
  • pahanhajuinen hengitys
  • suun raapiminen
  • kuolaaminen
  • hampaiden narskuttelu
  • alaleuan vapina
  • heiluvat tai puuttuvat hampaat
  • suu on kosketusarka
  • muuttunut käytös
  • syömisvaikeudet
  • syömättömyys

VIRTSATIEONGELMAT

Kissan virtsatieongelmat on melko yleisiä. Esim. rakon tai suolen aiheuttama kipu voi saada kissan tekemään tarpeensa muualle kuin hiekka- laatikkoon. Virtsakiteet ovat pieniä mineraalikertymiä, jotka voivat kasautua yhteen virtsakiviksi. Nämä puolestaan aiheuttavat kipua virtsatessa ja pahimmillaan voivat tukkia virtsaputken.

Virtsatietulehdus voi aiheuttaa kipua virtsatessa, jolloin kissa voi pissiä hiekkalaatikon ulkopuolelle. Muita oireita ovat mm. verinen virtsa, sukupuolielinten ahkera nuoleminen ja virtsaamisvaikeudet.

Idiopaattinen kystiitti on tavallisin kissojen virtsatieongelmien aiheuttaja. Siinä virtsarakossa on tulehdus, joka ei johdu bakteereista, virtsakivistä tai muista asioista, jotka aiheuttavat samanlaisia oireita. Usein syy tulehdukselle on epäselvä.

IDIOPAATTINEN KYSTIITTI

Oireita ovat mm.

  • kissa käy useammin tai pidempään hiekkalaatikolla
  • kissa näyttää kivuliaalta käydessään hiekkalaatikolla
  • virtsan väri voi muuttua punertavaksi
  • kissa nuolee sukupuolielimiään useammin
  • kissan käytös muuttuu
  • kissa pissaa laatikon ulkopuolelle
  • kissa vaikuttaa apaattiselta

KORVATULEHDUT JA -PUNKKI

Korvatulehduksen voi aiheuttaa mm. korva- punkki, polyypit korvakäytävässä, allergiat, vierasesineet korvakäytävässä, immuunivälittei- set taudit, ihosolujen sarveistumiseen vai- kuttavat sairaudet. Myös esim. lämmin ja kostea ympäristö voi lisätä tulehduksen riskiä.

Korvatulehduksen oireita ovat esimerkiksi:

  • kissa ravistelee päätään
  • kissa raapii korvaa
  • korvat voivat olla likaiset ja haista
  • kissa aristelee korviaan

Korvapunkki on loinen, joka asustaa korvakäytävässä. Yleisimmät korvapunkin oireet ovat korvien kutina ja musta kahvinpurumainen erite.


Jos epäilet kissasi olevan kipeä, olethan välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin.

Käytetyt lähteet

Omaeläinklinikka

https://omaelainklinikka.fi/kissan-kipu/

https://omaelainklinikka.fi/kissan-nivelrikko/

https://omaelainklinikka.fi/kissojen-hammasongelmat/

PrimaCat

https://www.primacat.com/kissatietoa/kissan-hyvinvointi/kissan-kivun-tunnistaminen

First Vet

https://firstvet.com/fi/artikkeleita/kissan-kivun-tunnusmerkit

https://firstvet.com/fi/artikkeleita/kissan-idiopaattinen-kystiitti

https://firstvet.com/fi/artikkeleita/korvatulehdus-kissalla

Evidenssia

https://evidensia.fi/palvelut/kissan-virtsatieongelmat/