Luovutusehdot

Jokaiselle kissalle etsitään juuri sille sopiva koti.

Pyrimme luovuttamaan saman pentueen pennut pareittain ja jos pentuja on pariton määrä, niin tämä yksi pentu luovutetaan ensisijaisesti yhdessä emonsa kanssa. Yksittäinen orpopentu sijoitetaan kotiin, jossa on jo kissa.

Kissoja ei luovuteta ns. hiirikissoiksi navettoihin tai talleihin, vaan kotiin lemmikeiksi, perheenjäseniksi.

Luovutamme kissan vain täysi-ikäiselle henkilölle.

Kerromme, että kissa lemmikkinä maksaa. Luovutusmaksu on vain pieni osa kuluista. Eläinlääkärikulut, ruuat, hiekat ja tarvikkeet on huomioitava kissaa harkittaessa. Yksi eläinlääkärikäynti voi maksaa satoja euroja. Kysymme myös, onko uusi omistaja miettinyt onko hänellä tuttavia, jotka voivat hoitaa kissaa jos et voi ottaa sitä mukaan esim. lomalle tai sairastut.

Kissa luovutetaan uuteen kotiin ainoastaan käteismaksua tai maksutositetta vastaan (Yhdistyksen tilinumero FI90 1057 3000 2062 62 / Nordea). Luovutusmaksu 80 e.

Sopimuksen allekirjoituspäivänä kissa siirtyy uuden kodin vastuulle. Luovutettu kissa on hoidettu kuntoon mahdollisista todetuista sairauksista. Löytökissoilla voi kuitenkin jälkeenpäin ilmetä sairauksia, joiden hoitamiseen uusi omistaja on velvollinen.

Uudessa kodissa kissalla on kahden viikon koeaika. Mikäli tällöin esiintyy ongelmia, kissa palautuu yhdistykselle ja luovutusmaksu palautetaan.

Aikuinen kissa luovutetaan steriloituna/kastroituna. Narttukissat steriloidaan, mikäli kiiman merkkejä ilmenee yhdistyksellä oloaikana. Mikäli leikkaamattomalla narttukissalla ilmenee kiiman merkkejä uudessa kodissa, uusi omistaja leikkauttaa nartun yhdistyksen laskuun. Ennen leikkuuta uusi omistaja ottaa yhteyttä yhdistyksen edustajaan.

Pentukissa on steriloitava/kastroitava viimeistään noin vuoden ikäisenä. Jotta yhdistys korvaa leikkuutuksen, on pentu leikkuutettava luovutussopimuksen merkittyyn päivämäärään mennessä ja kuitti lähetettävä yhdistykselle.

Kissan ottajan tulee huolehtia kissan rokotuksista sekä säännöllisistä madotuksista (2-3 krt/vuosi).

Kissaa on kohdeltava hyvin: se on ruokittava säännöllisesti ja sillä tulee olla raikasta vettä tarjolla, kissan hiekkalaatikko on tyhjennettävä ja puhdistettava säännöllisesti ja sillä tulee olla mahdollisuus teroittaa kyntensä raapimapuuhun tai muuhun sallittuun paikkaan. Lisäksi kissan leikittämisestä ja aktivoinnista huolehditaan. Uudessa kodissa kissa saa osakseen hellyyttä ja silityksiä. Kissan huono kohtelu (lyöminen, fyysinen kurittaminen) on eläinsuojelulaissakin ehdottomasti kielletty!

Yhdistyksen edustaja vie kissan uuteen kotiin, jos se on välimatkan suhteen mahdollista,  ja varmistaa, että kaikki tarpeelliset hoitotarvikkeet on valmiiksi hankittu.

Yhdistyksen edustajalla on oikeus tarkistaa, että kissa saa hyvää hoitoa ja kohtelua. Jos kissa ei viihdy uuden omistajan luona tai sen kanssa tulee muita ongelmia kahden viikon koeajan jälkeen, kissan omistajalla on oikeus palauttaa kissa yhdistykselle yhden viikon varoitusajalla.

Kissan sairastuessa tai loukkaantuessa se tulee viedä eläinlääkäriin.

Yhdistykseltä hankittua kissaa ei saa luovuttaa eteenpäin ilman yhdistyksen lupaa tai lopettaa ilman eläinsuojelullisia perusteita. Kissan katoamisesta tulee aina ilmoittaa yhdistykselle.

Kissaa ei luovuteta vapaasti ulkoilevaksi kaupunkialueella eikä koteihin, joissa on suuria teitä lähettyvillä tai joissa suurpetoeläimet ovat tappaneet aiemmin kissoja. Kissan on turvallista ulkoilla valjaissa tai ulkoilutarhassa. Parvekeulkoilua varten parveke tulee olla lasitettu tai avoin osa verkotettu.

Yhdistyksen edustajan kanssa tulee neuvotella kissaan liittyvistä ongelmista.

Yhdistyksellä on oikeus ottaa luovutettu kissa takaisin, mikäli katsoo sen kissan kannalta tarpeelliseksi tai mikäli yhdistyksen tietoon tulee, että edellä mainittuja luovutusehtoja on rikottu.