KOTIA ETSIVÄ: Luna

Sukupuoli: naaras

Ikä: n. 3 vuotta

Luna on noin 3-vuotias utelias tyttökissa. Hän on sisäsiisti ja todella reipas!

Tulessaan oli heti kiinnostunut ympäristöstä ja sijaiskodin koirakaan ei ole menoa juurikaan haitannut. Välillä murahtelee ja sähähtää jos koira tulee liian lähelle, mutta iltaisin kumminkin samaan sänkyyn mahdutaan. Turvapaikkana on sängyn alla ja siellä tuleekin aikaa vietettyä, kun väsyttää. Luna rakastaa rapsutuksia ja tulee ihmisen lähelle nukkumaan iltaisin ja öisin. Huomiosta tykkää.

Lunalla on, todennäköisesti metsäajoista jääneenä stressioireena niskan kuoputtaminen. Tämän vuoksi häneltä puuttuu jonkin verran karvaa niskan takaa. Lunalle on laitettu rasvaa siihen ja haava on rauhoittumaan päin. 

Luna ei ole edellisessä kodissaan ja sijaiskodissaan tullut toimeen toisten eläinten kanssa, joten Luna etsii kotia ainoana lemmikkinä.

Luna on leikattu, sirutettu ja sillä on rokotuskortti.