Kaisa

Sukupuoli: naaras

Ikä: n. 7 vuotta

Kaisa on n. 7 v leikattu, madotettu, rauhallinen hieman arka kodinvaihtaja kissa.
Alkuvaikeuksien jälkeen Kaisan elämä sijaiskodissa on asettunut uomiinsa ja jo viikon kuluttua muutosta se oli kuin kotonaan, antoi silitellä ja turkin harjaaminenkin muuttui mieleiseksi, on sitä vieläkin, selkääntää välillä kylkeä kuin sanoakseen’harjaahan toiseltakin puolen’.

Kaisa ottaa elämän lunkisti, innostuu leikityksestä jos hyvittaa. Kaisalla on yksi erittäin mieleinen hiirilelu jota se kanniskelee silloin kun haluaa että hiirellä leikitetään. Kaisa tuo sen hoitajan jalkojen juureen ja naukuu vaativasti. Eipä siinä auta kuin yhtyä leikkiin, heitellä hiirtä jotta Kaisa saa ottaa sitä kiinni.

Kaisan mielipuuhiin kuuluu myös loikoilu lasitetulla parvekkeella josta voi seurata ulkona liikkuvia lintuja ja oravia.
Kaisa ei ole vielä osoittanut olevansa sylikissa, mutta tulee joskus hoitajan sängyn viereen matolle nukkumaan tai sänkyyn nukkumaan käden etäisyydelle.


Alkuajan eläinlääkärikäynnillä Kaisalla todettiin suussa hammaskiveä ja ylipainoa kilon verran siksi sen ruokavalio koostuu nyt painoa alentavasta diettiruoasta .
Hanmmaskivet on nyt myös poistettu mutta eläinlääkärin kehoitus oli että Kaisan hampaat on tarkistettava vuoden välein että suun kunto ei pääse enää huonoksi.


Kaisa ujostelee alkuun vieraita ihmisiä niinpä tutustuminen voi viedä muutaman päivän. Lapsivieraat saa sen pelon valtaan, joten siksi rauhallinen loppuelämän koti aikuisten ihmisten luona voisi olla Kaisalle paras vaihtoehto.

Kaisa sai oman kodin sijaiskodista Kajaanista.