Hilma

Sukupuoli: naaras
Ikä: n. 2-3 vuotta

Hilma tuli sijaiskotiin lauantaisena pakkasaamuna ja hirmuisesti jännitti eikä meinannut tulla kuljetuskopastakaan ulos.  Tullessaan ei ollut tytöllä nimeä, mutta äkkiä hänet nimettiin Hilmaksi. Sijaiskodin oma kissa oli kyllä mielenkiintoinen, mutta vähän piti ottaa etäisyyttä muutaman päivän ajan. Kuoriutui siitä kuitenkin ihan kelpo leikkikaveri. Turvapaikaksi löytyi kissan kolomainen peti, minne laitettiin oma tuttu viltti. Kuitenkin ihmisten vieressä on ihana olla. Hilma rakastaa rapsutuksia ja puskee ihmisiä antaumuksella. Paras yöpaikka on ihmisten vieressä sängyssä. Sijaiskodin koira oli aluksi hirmuisen pelottava. Kuitenkin ollaan rauhassa tutustuttu ja samaan sänkyyn mahdutaan ja välillä voi hieman puskeakkin. Hilma on rohkaistunut sijaiskodissa aivan älyttömästi ja osaa pitää puoliaan. Ei enää väisty, vaikka sijaiskodin omat lemmikit vetäisivätkin rallia vaan lähtee leikkeihin mukaan, eikä luovu paikastaan sängyssä, vaikka muutkin sinne tulisivat.

Hilma on aika pienikokoinen ja tällä hetkellä hiukan orvon näköinen, kun karvat on ajeltu. Hilma on oikeasti puolipitkäkarvainen, mutta löydettäessä karvat olivat olleet niin takussa, että ne oli ajeltava. Hilma tykkää käyttää normaalia kissanhiekkalaatikkoa lähinnä nukkuma- tai leikkipaikkana, mutta pellettilaatikko kelpaa tarpeiden tekoon. Hilma ei tykkää märkäruuasta vaan paremmin maistuu kuivaruoka. Herkut tytölle kyllä maistuu. Ollaan Hilman kanssa kokeiltu valjaissa ulkoilua, mutta se oli aika pelottavaa ja kovasti itketti. Paras hetki oli, kun pääsi takaisin sisätiloihin. Kovin kiinnostunut on maailman menoa seuraamaan ikkunan kautta ja parvekkeella olisi, vaikka koko päivän aurinkoa paistattelemassa.

Hilma ei ole tottunut käyttämään normaalia hiekkaa vaan pellettiä. Uuden kodin kannattaa varautua tähän, että ohi pissoilta vältyttäisiin. Hilman turkki vaatii myös huolenpitoa harjauksen muodossa, ettei se pääse takkuuntumaan. Sijaiskodissa ollaan jo harjailtu, vaikka turkki ei vielä täydessä kuosissa ole. 

Nyt Hilmalta puuttuu enää oma rakastava koti, missä olisi tilaa pienelle neidille, joka tykkää jutella ja olla lähellä. Parhain varmasti olisi, jos Hilma pääsisi toisen kissan kaveriksi. Hilma tykkää kovasti toisen kissan seurasta ja leikeistä, eikä koirakaan ole ongelma. Hilma on aluksi varmasti hyvinkin pelokas, mutta rohkaistuessaan suuri ja valloittava persoona, jolta löytyy luonnetta.

Hilma sai kodin Kajaanista 21.07.2020