Pekko

Pekko on nuorehko kauniin harmaa kollipoika, joka rakastaa rapsutuksia ja ruokaa. Pekko tykkää olla ihmisen lähellä ja viihtyy sylissäkin rapsutettavana. Pekko nauttii huomiosta ainoana kissana. Sijaiskodin omien kissojen kanssa se ei useamman viikon tutustuttamisesta huolimatta ole tullut toimeen, vaan pelosta ja säikähtelystä johtuen mielellään näyttäisi näille kynsiensä tenhon, vaikka tutustuminen sinänsä hieman kiinnostaisikin.

Nukkumakaverina Pekko on parasta A-luokkaa, sillä se tulee mielellään sänkyyn viereen koisimaan ja kuorsauksen sijasta kuuluu kehräys. Ruuasta ja huomiosta innostuessaan Pekko maukuu persoonallisen kähellä äänellä. Leikeistäkin Pekko tykkää, erityisesti sille mieleen ovat olleet raapimatolpasta roikkuvat pallot ja kissanmintulla maustettu painityyny.

Joskus jos rapsutukset osuvat epähuomiossa vatsaan tai häntäpäähän Pekko saattaa näykätä tai tarttua kynsillä käteen, joten pienten lasten kanssa Pekko ei taida sopia yhteen.  Uudet asiat, äänet ja ihmiset saattavat Pekkoa hieman jännittää, jolloin se vetäytyy omiin oloihinsa. Tutuilta Pekko kaipaa paljon huomiota ja rakkautta, ja kaverin siitä saa melko pian mikäli taskusta sattuu löytymään muutama kissanherkku.

Pekko on todella virkeä ja leikkisä kissa, vaikka tykkääkin myös huomiosta ja rapsuttelusta. Ei perheeseen, jossa on pieniä lapsia.

27.12.2017
Pekko on lähtenyt kotikokeiluun.

3.1.2018
Pekko etsii edelleen loppuelämän kotia.

21.1.2018
Pekko on jäänyt sijaiskodin omaksi kissaksi! Edessä on muutto Hyvinkäälle oman perheen kera.