KOTIA ETSIVÄT: Ninja, Aave, Monni ja Hime

  • Sukupuoli: uros, naaras, kahdesta ei varmuutta
  • Ikä: pentuja


3.12.2017
Ninja (uros) on yksi viidestä ulkoa kylmettymästä pelastetusta kissanpennusta ja todellakin nimensä veroinen porukan kiipeilijä. Mikään lipasto tai hyllykkö ei ole häneltä turvassa vaan pakko on päästä tutkimaan mitä tapahtuu.  Lempipuuhina muun muassa syöminen, peilistä itsensä ihmettely ja trapetsi taiteilu pyykkinarulla. Ninja on myös suuri saalistaja ja mikäli pääsee hiirilelun nappaamaan ei sitä takaisin saa, vaan Ninja kantaa sen omaan piilopaikkaansa leikin uhriksi. Ninjan tunnistat mustasta nenänpäästä ja valkoisesta raidasta silmien välissä.

Aave (sukupuolesta ei varmuutta) sai nimensä ilmeestään, joka on aina joko hyvin valpas ja hämmästynyt tai aaveen nähnyt. Aave on arempi parisvaljakosta, mutta näyttää kyllä mikäli Ninja haluaa painimaan alkaa. Veljensä tavoin Aave rakastaa myös laservalon perässä juoksemista. Aaveen tunnistat valkoisesta nenästä mustalla alahuulella minkä takia hänen ilmeensä näyttää usein veikeältä.

Monni (sukupuolesta ei varmuutta), kylmästä pelastetun viiden kissan pentueen hurjapää. Monni sai nimensä Pekka Töpöhännästä ja on rohkein kissoista, hän osaa kyllä näyttää urheutensa tarvittaessa. Monni on aina ensimmäisenä tutkimassa uusia jännittäviä asioita ja oli myös ensimmäinen pennuistamme joka uskalsi samantien kopan laskettua lähteä tutkimaan talo läpikotaisin. Monni ei pidä vielä ihmisen kosketuksesta, mutta on hyvin pirteä kaveri ja jaksaa leikkiä jatkuvasti välillä painien ja välillä jahdaten laservaloa. Monni toimii usein myös Himen suojattina ja parivaljakko on usein yhdessä leikeissä. Monnin tunnistaa upeasta harmaasta turkistaan.

Hime (todennäköisesti tyttö), porukan prinsessa. Hime (Prinsessa Japaniksi) sai nimensä prinsessamaisesta olemuksestaan. Pieni neiti oli alussa porukan arimpia, mutta on myös alkanut leikkiä sisarustensa kanssa laservaloa jahdaten ja Monnin kanssa painien. Hime on kuin aatelisena kasvanut ja usein istuu turkki pörröisenä täydessä asennossa ihmettelemässä mitä muut tekevät. Hime myös rakastaa hyvien torkku paikkojen etsimistä eikä tyydy kuin lämpimimpään ja pehmoisimpaan paikkaan. Himen tunnistaa kilpparikuviostaan ja pörheydestään.

Kaikki pennut ovat sisäsiistejä ja kaksi kertaa madotettuja. Pennut eivät vielä pidä ihmisen kosketuksesta vaikka uteliaita ovatkin, mutta uskaltavat tulla esimerkiksi herkkuja nappaamaan kädestä mikäli tarjotaan.

Pennut luovutetaan kotiin pareittain.

***

Jos tahdot tarjota kodin kodittomalle kissalle/kissoille, tutustu ensin huolellisesti LUOVUTUSEHTOIHIN ja täytä sitten KOTISELVITYSLOMAKE

Jos sinulla on muuta kysyttävää, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen kissanystavat@gmail.com.