Aave (nyk. Minni)

  • Sukupuoli: naaras
  • Ikä: 8 kk


Aave (naaras) oli sijaiskotiin tullessaan ensin säikky ja pelokas, mutta muutamien päivien jälkeen tilanne muuttui. Aave on antanut leikin lomassa silitellä ja näyttää pitävän siitä kovin.

Aave rakastaa höyhenlelun jahtaamisesta ja muistakin leluista, joiden kanssa voi leikkiä. Aave on tottunut leikkimään sisarustensa ja sijaiskodissa muiden kissojen kanssa painien ja pesien toisiaan. Vessa-asioinnit sujuu hyvin ja ruoka maistuu.

Aave on leikattu.

Aave ansaitsee kodin, jossa on paljon virikkeitä ja aikaa tutustua rauhassa. Toivotaan myös, että uudessa kodissa olisi kissa kaveri valmiina. Aave on kelpo kissa, joka ei ole täysin oppinut vielä luottamaan ihmiseen, mutta päivä päivältä edistystä on havaittavissa.

3.3.2018 Aave pääsi koti kokeiluun.

23.3.2018 Aave on saanut kodin Kajaanista ja on nyt nimeltään Minni.